Kohti kesäkuun kuntavaaleja 2021.

Vaaliteemojen esittelyä Kuopion torilla helmikuun alussa (-8 C).

Olen koulutukseltani FT ja työni puolesta matematiikan lehtori. Kuopiossa olen asunut yli 20 vuotta, perheellinen 4 lapsen isä. Kuntavaaleissa olen Kokoomuksen ehdokkaana ja haluaisin osallistua Kuopion yhteisten asioiden hoitamiseen

Haluan tuoda poliittiseen päätöksentekoon ja kulttuuriin hyvin tärkeän työkalun: matemaattisen ajattelun. On tärkeää, että osataan laskea ja ennakoida tarkasti Eurojen tarve ja menekki. Silloin pelimerkit riittävät paremmin meidän Kuopiolaisten tarpeisiin. Hyvällä suunnittelulla, matematiikalla ja oikea-aikaisella päätöksenteolla pystymme eri elämän tyrskyihin paremmin varautumaan. Näitä ovat mm:

- varhaiskasvatuksen ja koulupuolen kehittäminen

- lapsiperheiden arjen ja jaksamisen mahdollistaminen

- lasten ja nuorten harrastustoiminnan ohjaaminen

- ikäihmisten hyvinvoinnin ja elämänlaadun parantaminen

- ympäristöasioihin ja hiilijalanjälkiin puuttuminen

- kuntamme infrastruktuurin ja ylläpidon organisointi

- sosiaali- ja terveys puolen tarpeiden ylläpito

- yrittäjien ja yhteisöveron maksajien hankkiminen

 

Jos meillä Kuopiossa on elinvoimainen yrittäjä- ja yhteisöverokaarti, se heijastuu myös meidän yleiseen hyvinvointiimme. Näistä edellä mainituista eri osa-alueista olen kirjoittanut pamflettikokoelmaa tällä sivustollani. Pamfletit-valikosta löydät kirjoituksiani. Osa niistä on julkaistu myös Savon Sanomissa. Sivustoni osoitetta saa jakaa kaverille.

MEILLÄ ON LUPA UNELMOIDA JA TEHDÄ KUOPIOSTA ENTISTÄKIN PAREMPI PAIKKA.