Nyt tarvitaan turvaa, ja sitä eivät isot yksiköt ja laitteet lisää

Toisen asteen opetuksessa on tapahtunut merkittäviä muutoksia lyhyellä aikavälillä: oppivelvollisuutta on laajennettu ja lukion uusi opetussuunnitelma on otettu käyttöön syksyllä 2021. Muutoksia on tapahtunut myös opetusjärjestelyissä, joihin erityisesti ”korona-tsunami” on jättänyt jälkensä. Kuopion lukio-opetuspäällikkö Jukka Sormunen visioi 17.9 olevassa Savon Sanomien lehtiartikkelissa vielä uutta aaltoliikettä opetuksen toimialueeseen - hänen mielestään tarvitaan isoja muutoksia.

Neljän lapsen vanhempana ja matematiikan lehtorin perspektiivistä katsottuna oppivelvollisuuden laajentamista on syytä myös hieman kritisoida. Miten meidän nuoremme jaksavat tässä myllerryksessä? Miten määritellään se hintalappu, jos osa meidän nuoristamme uupuu? Opettajan ja vanhemman näkökulmasta tietokoneella ollaan liian paljon ja liian aikaisin. Kuopiossa lukionsa aloittaville nuorille on jaettu tietokoneet ja sähköiset opiskelumateriaalit opiskeluun – ei ainuttakaan paperikirjaa. Ilman erityisopettajan erityistä diagnosointia, nuori opiskelee kaikki lukion oppimäärän asiat tietokoneen kautta. Esimerkiksi matematiikassa se tarkoittaa sitä, että oppikirjan teorian, tehtävien, taulukkokirjan ja laskimen käyttö ovat kaikki tietokoneen kautta. Pahimmassa tapauksessa opiskellaan vielä eri kustantajien erilaiset, sallittakoon ilmaus ”keskeneräiset ja jopa kömpelöt” oppimisympäristöt, missä pääpaino ei missään tapauksessa saisi olla. Näyttää siltä, että eri kunnissa olevat nuoret eivät ole tasavertaisessa asemassa. On kuntia, esimerkiksi Kannus, jossa kaikki lukion aloittavat opiskelijat saavat myös paperikirjat kaikkiin oppiaineisiin.

OPH:n tiedotteen mukaan 17.9 oli 793 viime keväänä perusopetuksen päättänyttä oppivelvollista vailla opiskelupaikkaa, elokuun lopussa ilman paikkaa oli 1206 oppivelvollista. (https://www.oph.fi/fi/uutiset/2021/suurimmassa-osassa-kuntia-vain-yksittaisia-oppivelvollisia-nuoria-ilman) Tietyllä tapaa surullista on, että omalla kotipaikkakunnalla voida tarjota oppivelvolliselle opiskelupaikkaa. Karu tosiasia on, että halutuimmille paikoille pääsevät parhaiten peruskoulussa menestyneet opiskelijat ja toisinaan oman kunnan nuoret jäävät ilman opiskelupaikkaa kotikunnassaan. Näin kävi nyt syksyllä Kuopiossa ja monessa muussakin kunnassa. Osaltaan KELA puolestaan mahdollistaa matkakulukorvauksilla pitkiäkin koulumatkoja.

Uusimman THL:n kouluterveystutkimuksen mukaan joka kolmas yläasteella, lukiossa tai ammattioppilaitoksessa opiskeleva tyttö on kokenut kohtalaista tai vaikeaa ahdistuneisuutta. Pojilla vastaava luku on alle 10 %. (Lähde: https://yle.fi/uutiset/3-12101295). Tässä on paljon pohdittavaa, mikä on aiheuttanut tämän kehityssuunnan? Omassa työssäni lukion matematiikan lehtorina olen huomannut, että kohtaan yhä enenevässä määrin ahdistuneisuutta tai muita mielenterveyteen liittyviä ongelmia opiskeluun liittyen. Tämä on todella huolestuttavaa. Useimmat meistä ovat varmasti kohdanneet vastaavan tilanteen myös lähipiirissään. Opiskelijoiden hyvinvointiin ja eheyttämiseen olisi satsattava määrätietoisesti. Nyt tarvitaan tervettä kasvatusvastuuta, vanhemmuutta ja päätöksentekoa.

Valitettavasti vain moni nuori on jäänyt yksin korona-aikana. Etäopiskelu ja verkossa ”notkuminen” eivät ole voineet taata nuorelle tasapainoista kasvun ja oppimisen aikaa. Monesta on varmastikin tuntunut ahdistavalta osallistua normaaliin koulupäivään etänä. Siirtyminen etäopetuksesta takaisin tavan luokkahuoneopiskeluun ei ole sujunut ongelmitta. Osa opiskelijoista kipuilee ja ahdistuu joutuessaan luokkatilanteisiin etäopetuksen jälkeen. Tällaisten etäpäivien ja jaksojen aikana opiskelijat eivät voi osallistua vuorovaikutukseen perinteisellä tavalla. Muun muassa yksinäisyys, irrallisuus, uniongelmat, ahdistuneisuus ovat tutkimusten valossa lisääntyneet huolestuttavasti.

Yhteiskunnassamme erilaisilla tukimuodoilla on varmasti yritetty satsata nuoriin. Mielenterveystukipalveluihin ei työntekijöitä ole saatu rekrytoitua riittävästi. Opetukseen kohdennettua koronarahaa ei ole saatu riittävän tehokkaasti käytettyä. Alimiehitetty opetushenkilökuntakin alkaa olla kohta tuen tarpeessa. Isoissa yksiköissä oppilaat ja opettajat eivät tunne toisiaan kovin hyvin - tämä on tunnettu fakta. Ryhmäkoheesiolle ja yleiselle hyvinvoinnille kohtuullisen kokoiset opetusryhmät ja yksikön koot ovat tärkeässä roolissa.

Ihmetystä on herättänyt Kuopion lukio-opetuspäällikkö Jukka Sormusen tiedottaminen kahden ison lukioyksikön muodostamisesta Kuopioon. Tiettävästi tätä ei ole edes nykyisessä koulutuslautakunnassa käsitelty. Ajatus uudisrakentamisesta koulujärjestelmämme kehittämiseksi otetaan monella taholla ilolla vastaan, mutta mistä löytyvät sellaiset pelimerkit? Esimerkiksi Kuopion Lyseon lukiolla on vuosikaudet tehty laadukasta opetustyötä. Ihmettelen lukio-opetuspäällikön lausumaa: ”Myös lyseorakennus jää toistaiseksi lukion käyttöön, vaikka tilat eivät Sormusesta enää opetukseen sovellu.” Itse henkilökohtaisesti en kannata isoja opetusyksikköjä peruskoulussa enkä toisella asteella, kolmannella asteella tendenssin kyllä ymmärrän. Oppimisympäristö, missä opiskelijat ja henkilökunta jotenkin tuntevat toisensa nostattavat yhteishenkeä ja välittämistä sekä antaa yhteistoiminnallisuudelle tilaa kehittyä.

Haluaisin, että oppivelvollisten koulutie sujuisi tutussa, kohtuullisen kokoisessa ja turvallisessa oppimisympäristössä. Meidän vanhempien ja opetushenkilöstön tehtävänä on kaikin tavoin edistää nuortemme hyvinvointia. Meillä on iso kasvatusvastuu kannettavana ja toivottavasti me onnistumme siinä toisiamme tukien.

Juho Oikarinen varavaltuutettu (kok.) FT, KT

ympäristö- ja rakennuslautakunnan jäsen, Kuopio